Ps. 73:28
Mutta minun onneni on olla lähellä Jumalaa, minä turvaan Herraan, Jumalaani, ja kerron kaikista hänen teoistaan.
Timon Stoori
Maata Näkyvissä -festarit kokoaa vuosittain yli 11 000 nuorta yhteen evankeliumin äärelle. Mikä tapahtuma tämä on, ja mistä se on saanut alkunsa?

Syksyllä 1984 seitsemäntoistavuotias Timo Vainio lähti tavalliseen tapaansa aamulla kouluun. Kesken koulupäivän hän alkoi tuntea kipua rinnassaan. Timolla oli synnynnäinen sydänvika, joka ei ollut koskaan pahemmin oireillut. Tuona päivänä Timo kuitenkin sai sydänkohtauksen ja kuoli.

Muistokukkien sijasta pyydettiin, että ihmiset muistaisivat lahjoituksella Turun kertsiä - nuortenporukkaa, jossa Timo oli ollut aktiivijäsen. Lahjoituksia kertyi neljä tuhatta markkaa, ja tuon summan käyttötarkoitusta mietittiin tarkasti. Ideoita keksittiin monia, mutta yksikään ei saanut kaikkien kannatusta.

Lopulta monien hylättyjen ehdotusten jälkeen keksittiin järjestää Timolle muistojuhla. Tuossa muistojuhlassa, ensimmäisillä Maata Näkyvissä -festareilla vuonna 1985, oli paikalla noin 120 nuorta.

Tuolloin tuskin kukaan olisi osannut arvata, että hyvin nopeasti tuosta tapahtumasta kasvaisi Pohjoismaiden suurimmat kristilliset nuorisofestarit, tai että jo kuuden vuoden kuluttua tapahtumaa vietettäisiin Turkuhallissa.

Tänä vuonna Maata Näkyvissä -festarit järjestetään jo 24. kerran. Tapahtuma kerää yhä edelleen joka vuosi yli 11 000 nuorta eri puolilta Suomea Turkuhalliin ja Messukeskukseen. Tapahtuman järjestävät Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys (SLEY) ja Turun ev.lut seurakunnat. Käytännön töihin osallistuu yli 1000 vapaaehtoistyöntekijää.

Festareiden esiintyjät ovat suomalaisia ja ulkomaalaisia kristittyjä. Mukana on sekä huippumuusikoita että artisteja esittävän taiteen eri aloilta. Konserteissa yleisölle tarjoillaan evankeliumia, ilosanomaa Jeesuksesta, myös puheiden välityksellä.

Viikonlopun aikana jokaisella festarivieraalla on mahdollisuus osallistua erilaisiin pienryhmäluentoihin ja -keskusteluihin sekä henkilökohtaiseen sielunhoitoon.

Maata Näkyvissä festareilla ei sanoman sisällöstä tingitä - alusta asti evankeliumi on ollut tapahtumaa eteenpäin vievä voima.

 

Yhteystiedot

Maata Näkyvissä -festarit
PL 707
20101 Turku
puh. 02-2519878

Muut tiedot löydät yhteystiedot -sivuilta

MN08_juliste_182px.jpg