Annoimme bändin Suville ja Niinalle kasan Ben & Jerry’s jäätelöitä arvioitavaksi ja tiedustelimme samalla, mitä bändi tekeekään tänä rakkauden kesänä 2010.
Rockia soittava Punainen Lanka perustettiin Lehtimäen Rannankylällä vuonna 2004 ja ensimmäinen levy näki päivänvalonsa 6.5.2009. Yli sata keikkaa soittanut bändi nähtiin viime vuona festareiden päälavalla, tänä vuona tyttöjä pääsee kuuntelemaan lauantaina aamupäivän Golpelkaivokseen. Paikalle kannattaa ilmestyä, sillä nämä viimeiset kaksi vuotta päätoimisesti bändiinsä keskittyneet muusikot säveltävät parhaillaan kakkosalbumin materiaalia. Olisikohan syksyllä tulossa uusi demokin? Se on Suvin ja Niinan mukaan hyvin todennäköistä.
Mutta nyt paistaa aurinko ja on kesä. Punaiselle Langalle kesä on nyt vähän rauhallisempi kuin viime vuonna. Keikkoja on muutamia ja treenejä varten tytöt ovat joutuneet opettelemaan ihan tyystin uuden tavan - sopimaan treenit kalenterin kanssa.
- Sitä ei ole ennen tarvinnut tehdä, Suvi hymyilee, mutta treenejä yritetään sovitella parhaamme mukaan kaiken muun menon ja melskeen sekaan.
Syynä tähän on kesätyöt, joiden takia PuLa on hajonnut ympäri Suomea: Senni viettää kesänsä Jyväskylässä, Susanna ja Salla kotipitäjässä Lehtimäellä.
- Suvi ja minä ollaan Tampereella. Outoa olla näin hajaantuneena tiiviin yhteiselon jälkeen! Niina miettii.
Syöminen ja aurinko ovat tyttöjen kesän huippujuttuja, jäätelö maistuu taukoamatta ja sitä huhujen mukaan sitä tuleekin vedettyä todellakin ylenpalttiset määrät kesän aikana.
- Ollaan kesän jälkeen luultavasti muututtu jäätelötötteröiksi, Suvi ja Niina nauravat.
Festarifiilistelyä harrastavat porukasta ne, jotka töiltään ehtivät. Grillin voi tietenkin laittaa tulille aina, kun siihen on mahdollisuus. PuLalle kesäinen Tampere on Pyynikkiä, Koskenrantaa, aurinkoa ja ihmisiä.
- Kiva paikka kerrassaan!
Onnistuuko kesänvieton ja seurakunnan yhdistäminen?
- Vuorotyö ja jatkuva liikekannallaolo vaikeuttaa ainakin minun säännöllistä seurakunnassa käyntiä, Niina toteaa, mutta onneks kesällä on erilaisia
kesätapahtumia ja juttuja, joissa kerkiää olla mukana.
- Seurakunnassa tulee käytyä aina kun se on mahdollista, tosin vähän harvemmin kuin talvisaikaan, Suvi pohtii. Kyllä sitä itsensä silti suhteellisen usein joko messusta tai nuortenillasta löytää. Ja onneks on vielä tämä meidän kaveriporukan keskinäinen seurakuntayhteys, eli sielunhoitoa kyllä saa aina kun sitä tarvitsee, tyttö virnistää.
Ben&Jerry's arviot by Niina & Suvi:
Cookie Dough
Perusvarma valinta sille, joka haluaa varman nautinnollisen makuelämyksen. Taikinapallot jäätelön seassa mielettömän hyviä!
Tähtiä 4 ½.
Strawberry Cheesecake
Ai että. Tässä on sitä jotain! Maistuu oikeasti juustokakulle ja tosiaankin vielä mansikalle siihen päälle, jopa raikas makuelämys.
Tähtiä 4.
Chocolate Macadamia
Pähkinät seassa ovat mukavia sattumia, mutta jotenkin maku jää hieman laimeaksi, johtunee pähkinöiden vähäisestä määrästä. Nimi lupaa enemmän, kuin mitä purkin sisältö antaa.
Tähtiä 2.
Fairly Nuts
Uutuus ja erittäin hyvä sellainen, hieman makeampi ja toffeisempi jäätelö. Mantelikrokanttiklöntit jäätelön seassa ovat suorastaan kielen mukanaan vieviä.
Tähtiä 4½.
Phish Food
Suklaista suklaan ystäville. Hauskuutta tähän jäätelöön tuo todellakin kalanmuotoiset suklaapalat jäätelön seassa. Melko tuhtia kamaa, mutta toki maistuvaa. Ja vaahtokarkki jäätelön seassa toimii varmasti kuin isoisän vanha taskukello!
Tähtiä 4½.

Lukija huom! Ben & Jerry`s tähdet on tavallisia tähtiä voimakkaampia, eli vaikka jäätelö olisi saanut vain kaksi tähteä, se on silti saiiiiraaaan hyvää :) t: Suvi ja Niina