Valit. 3:24-25
Sieluni sanoo: »Herra on kaikkeni, häneen minä turvaan.» Herra on hyvä sille, joka panee toivonsa häneen, sille, joka häntä etsii.

Musiikkia särjetystä lintukodosta

Kun on syntynyt Viitasaarella, varttunut Kurikassa ja päätynyt lopulta Helsinkiin radiojuontajaksi, ei voi olla kukaan muu kuin Ariel Neulaniemi. Tämä makkarasta pitävä nuori herra nähdään Maata Näkyvissä -festareilla sunnuntaiaamuna, jolloin Messukeskuksen lavalle nousee Ariel & Supremos.

arielsupremos_esittely.jpgKyseinen poppoo soittaa hyvin kaunista ja melodista musiikkia, jonka kuulemista ei kannata jättää väliin. Itse Ariel kuvailee musiikkiaan hyvin ytimekkäin sanoin:

- Hyvä fiilis, päähän tarttuvat melodiat ja maailman ihmettely särjetyssä lintukodissa.

Musiikin tielle Ariel astui jo 6-vuotiaana. Hänen äitinsä vei hänet tuolloin sello- ja pianotunneille. Mutta muutkin soittimet olivat heti Arielin mielenkiinnon kohteena:

- Vapaasta tahdostani paukuttelin isoveljen rumpusettiä ja myöhemmin aloin helliä kitaraa. Tiellä on pitänyt hyvät esikuvat kuten ala-asteella ahkerasti kuuntelemani The Beatles.

Ariel ei osaa sanoa tarkkaa ajankohtaa siitä, milloin Jumala kutsui työhönsä. Hän ajattelee ennemminkin, että Jumala tekee sitä varmaan kaiken aikaa. Seurakuntanuorissa käydessä oli helppo laittaa bändi tai kaksi pystyyn, mutta oikeastaan vasta myöhemmin Ariel on saanut vähitellen kasvaa kristittynä omalle paikalleen.

- Vasta viime kesän aktiomatka Kanadaan juurrutti minut lukemaan päivittäin Raamattua ja käymään joka sunnuntai kirkossa. Kristitty saa kutsua muita ihmisiä ikuisen iloon tavalla jos toisellakin. Jos omaa uskoa jaksaa hoitaa, löytyy myös helpommin rohkeutta kertoa hyvät uutiset kaverillekin.

Jeesus on ”kovin jätkä”, jonka Ariel tuntee. Hän on parhaillaan oppimassa sitä, että olisi rehellisesti ja avoimesti ylpeä Jeesuksesta. Suomalaiset pitävät uskoa hyvinkin paljon yksityisasiana, mutta Arielin mielestä siitä jää helposti sellainen kuva, että omaa uskoa jotenkin hävetään.

arielband.jpg- Meillä on kuitenkin iloinen viesti kerrottavana. Jeesus on umpikujan yllättävä ulospääsytie, joka tarjoilee puhtaan pöydän eteeni jahka muistan katua virheitäni ja yrittää rakastaa yhä uudestaan.

Ariel Jussi-Benjam Neulaniemellä on jo muutamat festarit takanaan. Viime vuonna saimme nähdä hänet muun muassa Gospelstara-kisan tuomaristopöydän takana. Kilpailu sai Arielin suhtautumaan positiivisesti Suomen gospelmusiikin tulevaisuuteen:

- Potentiaalia kyllä löytyy. Toivoisin vaan enemmän mimmejä mikin ääreen. HB:n Johanna alkaa näyttää gospellavoilla hyvin yksinäiseltä. Uskon kuitenkin, että gospelin tulevaisuus lepää hyvissä käsissä, kunhan jengi vain uskaltaa olla rehellinen omalle jutulleen sekä olla myös avoin ja ylpeä Jeesuksesta.

Kun nyt teemana on epätodellista todellisuutta, Ariel toivoo, ettei paikalle saapuva festariyleisö näkisi vain suuria lavoja, ihmismassoja ja festarihuumaa, vaan todellisuuden sen kaiken taustalla. Itse hän haluaisi sen lisäksi ehtiä näkemään myös DadsHellon, Krakan, Mikko Vaismaan ja ”festareiden suurimman rokkistaran" – Tarvon.

Ariel haluaa toivottaa nuoret tervetulleiksi festareille. Lopuksi hän paljastaa, että Ariel & Supremos on löytänyt uuden vaihteen ja työstää nyt kolmatta levyään.

- Uusia ralleja on luvassa sunnuntaiaamuna Messukeskuksessa!

Elisa Huovinen

 

Yhteystiedot

Maata Näkyvissä -festarit
PL 707
20101 Turku
puh. 02-2519878

Muut tiedot löydät yhteystiedot -sivuilta

MN08_juliste_182px.jpg