|
Maata Näkyvissä -festareille on jälleen tulossa puhuja kaukaa valtameren takaa USA:sta saakka. Tämä mies on bronxilainen nuorisopastori, joka on toiminut myös seurakunnan urkurina ja kuoronjohtajana ja säveltää itse. Tämä mies on kiinnostunut teologian lisäksi taiteista, kirjallisuudesta, historiasta, psykologiasta ja filosofiasta ja mainitsee lempijäätelömaukseen vakaasti vaniljan. Tämä mies on Dien Ashley Taylor.
Dien herää joka aamu Herran huomassa ja on lavalla puhuessaan aina innostunut, iloinen ja rohkaiseva. Festareilla hän on käynyt jo aiemminkin. Tämän vuoden festareilla hän odottaa taas kerran tavoittavansa monet nuoret evankeliumin äärellä.
”Rukoilen, että Herra antaa minulle sanoja, joilla kannustaa nuoria rohkeaan uskoon”, Dien kertoo.
Innostus ja työ evankeliumin eteen ei kuitenkaan ulotu pelkille festarilavoille. Melkein jokaiseen Dienin päivään kuuluu paimentaminen kirkossa eli evankeliumin jakaminen ja ihmisten rohkaiseminen ja auttaminen. Toisaalta hän kertoo tapaavansa ihmisiä myös kirkon ulkopuolella kaikenlaisissa ympäristöissä: sairaaloissa, kodeissa, kouluissa ja jopa yksinkertaisesti kaduilla.
”Koskaan ei ole kahta samanlaista päivää”, Dien kertoo, ”enkä koskaan tiedä, minne Jumala minut johtaa. Se on aikamoista seikkailua, mutta olen siitä hyvin kiitollinen!”
Koko ajan hän saa myös itse opiskella Jumalan sanaa ja osallistua seurakunnan tapahtumiin ja sen hallinnollisiin tehtäviin. Hän on kirjeenvaihdossa myös monien eri-ikäisten ihmisten kanssa eri puolilta maailmaa ja rohkaisee heitä uskossaan. Työtä siis riittää kaikkialla, joten usein iltaisin hän palaa kotiin vasta myöhään. Mutta onneksi Dienillä on hyvä aamurytmi:
”Kun Jumala herättää minut aamulla (vain Hän saa minut nousemaan sängystä ylös!), pidän hartaushetken, rukoilen ja harrastan vähän liikuntaa.”
Pyhä Henki kutsui Dienin aikanaan uskomaan Jeesukseen Kristukseen. Dienille Jumala on se yksi ja ainoa, jota tulee tunnustaa kolmiyhteisenä Herrana.
”Lunastajamme Jeesus sovitti syyllisyyteni Jumalan kanssa armollaan ja rakkaalla verellään. Ja olen niin kiitollinen siitä! Taivaasta tulevat lahjat Sanassa ja sakramenteissa ohjaavat meitä matkallamme Luvattuun Maahan.”
Dienille on kunnia saada tulla taas Suomeen Maata Näkyvissä -festareille, ja hän odottaa jo kovasti tulevaa matkaansa. Suomi on hänestä kaunis maa ja ihmiset mahtavia, mutta monet janoavat silti kokemuksia Kristuksesta, Hänessä elämisen syvyydestä ja täyteydestä.
”Monet haparoivat pimeässä kaivaten sitä Valoa, joka loistaa jopa synkimpien talvien aikana. Suomessa on Jumalan sanan ja Herrasta syntyvän innostuksen nälkä.”
Dienistä on hienoa päästä puhumaan tuhansille nuorille. Kristittyjen on hänen mielestään tärkeää kokoontua yhteen Jumalan sanan äärelle. Saamme varmasti tänäkin vuonna kuulla Dienin puhuvan tärkeistä, ajankohtaisista ja monen sydämellä olevista asioista. Lopuksi hän toivottaa jo nyt kaikille tuleville festarivieraille:
”Rauhaa, iloa ja rakkautta Jumalassamme ja Lunastajassamme Jeesuksessa Kristuksessa!”
Dien Tayloria voi kuulla festareilla sekä perjantaina että lauantaina Turkuhallissa ja lisäksi lauantaina erityisesti studiossa numero 3.
Elisa Huovinen
|