Ps. 61:3
Maan ääristä minä huudan sinua, kun sydämeni nääntyy. Sinä viet minut turvaan, kalliolle, jolle itse en jaksaisi nousta.
H-hetki lähestyy

Vielä pitäisi hetken aikaa jaksaa vartoa, ennen kuin uusi Maata Näkyvissä -ohjelma ilmestyy. Arvailuja on liikkeellä paljon, mutta varmaa tietoa ei ole kuin harvoilla ja valituilla. Yksi näistä harvoista on Satu Välikangas. Hän on lukenut jo kuukausi sitten ohjelman tarkkaan läpi.

antwerpenin_elaintarha_ja_gent_042a.jpgSatu työskentelee tällä hetkellä Brysselissä kääntäjänä. Hän suomentaa EU-tekstejä etupäässä ranskasta, ruotsista ja englannista. Otin yhteyttä Satuun, koska hän toimii myös festareiden oikolukijana. Siispä hän tietää jo kaiken tulevasta festariohjelmasta.

Ikävä kyllä Satu ei voi paljastaa mitään tarkkoja tietoja, mutta jotain vinkkiä saamme silti pian painotuoreena kiiltelevästä ohjelmasta. Lukuisien toinen toistaan mahtavampien bändien joukosta löytyy myös Sadun oma suosikki, joka esiintyy perjantai-iltana. Tietysti samana iltana on myös perinteinen ehtoollismessu, jonka tunnelma on joka kerta yhtä hieno.

Satu paljastaa myös, että yksi projektipäällikkö Anne Vähätalon lempibändeistä esiintyy Gospelkaivoksessa. Festareilla on tänäkin vuonna teatterilava ja monta workshopia ja studiota, joiden aiheet kulkevat Mooseksen kautta keskiaikaan ja taivaaseen asti. Salaperäinen tieto on myös se, että tänä vuonna esiintyjiä tulee jopa kolmelta mantereelta. Myös sunnuntaille on varattu paljon hienoa ohjelmaa. Jumalanpalveluksessa on esimerkiksi mukana pesunkestävä rokkipappi.

Satu kertoo, että hän saa ohjelman ensimmäisen kerran käsiinsä noin kuukautta ennen sen virallista ilmestymistä. Tuolloin hän korjaa siitä kielioppi- ja kirjoitusvirheet, etteivät ne haittaisi lukijaa. Tätä tekstiä viilataan vielä yhdessä projektipäällikön kanssa pariin kertaan. Sama rumba toistuu syksyllä, kun festarilehti pitäisi saada painokuntoon. Pitkin vuotta Satu tarkastelee nettisivuja, jottei tänne lipsahtaisi mitään elämää suurempia virheitä.

Siitä en ole varma, täyttääkö oma tekstini Sadun laatukriteerit, mutta festareiden tulevan käsiohjelman luulisi ne täyttävän. No, pianhan se selviää…

Miika Norro

 

Yhteystiedot

Maata Näkyvissä -festarit
PL 707
20101 Turku
puh. 02-2519878

Muut tiedot löydät yhteystiedot -sivuilta

MN08_juliste_182px.jpg