| Toimittajien esittely |
|
Kuluvan festarivuoden aikana nettitoimittajat välittävät tuoreet kuulumiset niin artisteilta, talkoolaisilta kuin festarikävijoiltäkin. Nyt kuitenkin ensin kurkistamme toimitukseen. Elisa HuovinenHaudi! Virkanimikkeenäni ”Elisa Huovinen, 18 v,
kirjoituksista juuri vapaalle päässyt abiturientti” tervehdin teitä
kaikkia ensimmäistä kertaa nettitoimituksen parissa. Koska pelkästä
virkanimikkeestä saa harvoin liikaa infoa, kerron myös vähän
luonteestani: se odottaa aina jotakin, rakastaa musiikkia ja
kirjallisuutta ja sen päällimmäinen kerros osaa toisinaan olla hyvinkin
temperamenttinen.
Olen Karoliina Kiviniemi, 25 vuotta, ja työskentelen Cafe Ursula
Aleksilla (maailman mahtavimmassa kahvilassa) vuoropäällikkönä.
Vapaa-ajalla valokuvaan, kirjoitan, maalaan, lenkkeilen, piirtelen,
ratsastan, lasken, kuuntelen musiikkia, laulan, katson elokuvia ja näen
kavereita. Katariina LaatoOlen Katariina Debora. Täytän syksyllä 20 ja opiskelen ensimmäistä vuotta Turun lääkiksessä. Olen periturkulainen ja Turun lutterin perikuntalainen, rakastan musiikkia ja ihmisiä, olen Jeesuksen oma. Kun en vietä aikaa solujen ihmemaassa, soitan, luen, kirjoitan ja näen ihmisiä. Soitto on rakkain lahjani. Jeesus on elämäni. Nähdään marraskuussa! Maria Lehtonen
Olen Maria ja olen toista kertaa mukana kirjoitustiimissä. Tänä syksynä olen löytänyt itseni metsien ja järvien keskeltä Virroilta ihmettelemästä elämän kummallisuutta. Iloni on olla Jeesuksen oma ja saada käyttää taitojani myös Hänen valtakuntansa työssä tietäen, että on MAATA NÄKYVISSÄ. Tahdon kirjoittaa, laulaa, elää kiitosmielin ja korottaen Luojaani, Lunastajaani ja Lohduttajaani. Kaikille näiden festarisivujen lukijoille toivon runsaasti antoisia luku- ja katseluhetkiä sekä Taivaan Isän siunausta. Jos festareilla ei nähtäiskään, niin aamulla taivaassa! Miika NorroOlen Miika Norro ja asun Mäntsälässä. Olen seitsemäntoistavuotias ja käyn lukion toista luokkaa. Täällä nettitoimituksessa olen ensimmäistä kertaa, mutta talkoolaisena festareilla olen jo kolmatta kertaa. Ennen työskentelin roskakuskina ja aamupalan jaossa. Nyt sitten tarjottiin tällaista työtä ja mikäs tässä, vähemmän haisevaa hommaa tämä on. Maria SorjeHeippahei! Minä olen Maria. Synnyin vuonna 1985, joten ikää on ehtinyt kertyä jo 22 vuotta. Elämäni alkaa pikkuhiljaa täyttyä äitiyslomasta ja kaikesta vauvaelämään liittyvästä, sillä esikoinen syntyy toukokuussa. Siinä sivussa touhuilen monenmoista; leivon, väkerrän kakkuja, soitan, laulan, lueskelen ja kirjoitan vähän juttuja tänne festareiden nettisivuille. Nettitoimituksessa olen mukana nyt joko neljättä tai viidettä kertaa - ihan totta en muista varmaksi! :) Parasta tässä hommassa on se että saa jo pikkuhiljaa pitkin vuotta tehdä asioita festareiden hyväksi ja välittää ihmisille tietoa ja tunnelmia festareihin liittyvistä asioista, ihmisistä ja tapahtumista. Siunausta kaikille nettisivujen lukijoille tähän festareiden "odotusaikaan", marraskuu on täällä nopeammin kuin huomataankaan!
Palauttetta, ideoita, vinkkejä, risuja ja ruusuja, sekä muita tuumailuja ja terveisiä toimittajille voit lähettää palautekaavakkeen kautta. |
Maata Näkyvissä -festarit
PL 707
20101 Turku
puh. 02-2519878
Muut tiedot löydät yhteystiedot -sivuilta
