|
Kesäkuu alkoi ja kesä siis saapui keskellemme aurinkoisena ja lämpimänä, Luojan kauneutta täynnä. Kannattaa muistaa käyttää aurinkovoidetta, levätä riittävästi ja juoda niin paljon, ettei menehdy nestehukkaan. Tämänhän me kaikki tiedämme, mutta kesään sisältyy paljon muutakin kuin yleismaailmallisia vinkkejä. Nyt on nimittäin se aika vuodesta, kun on aikaa hoitaa uskoansa, mieltänsä ja sieluansa. Raamatunlukemisen ja rukouksen lisäksi uskonelämää voi hoitaa erinäisissä kesätapahtumissa ympäri Suomea. Gospel soi ja kuuluu tänä kesänä muun muassa Karkussa, Kouvolassa ja Kristiinankaupungissa.
Karkkugospel Tämä tapahtuma aloittaa kesän Karkun evankelisen opiston upealla rantakentällä. 6.6. kannattaa siis pakata autoon vanha retkihuopa, vesipullo, vähän eväitä ja aurinkohattu ja asettua Karkun rannalle kuuntelemaan lavalla esiintyviä upeita artisteja; paikalle saapuvat mm. Päivi Niemi, The Road, Olli Helenius ja HB ja illalla kokoonnutaan yhteiseen riemumessuun opistolle. Tapahtuma alkaa kello 12 ja se on täysin ilmainen. Ja jos eväät sattuvat unohtumaan kotiin, rannalla on kioski pikkupurtavan ostamista varten.
Johannesfestarit Juhannusjuhlaa pääsee tänä kesänä viettämään Kouvolaan. Tapahtuma kestää kaksi päivää; 19.–20.6. Hietoinrannan leirikeskuksessa kuullaan Aurumia, G-Poweredia ja Mikko Goes to Heaven -yhtyettä. Tapahtuma alkaa perjantaina kello 14, ja konserttien lisäksi se sisältää aktiviteetteja ja Sanan syvempää tutkimista tarjoavia pajoja. Nyt kannattaa nopeasti ilmoittautua, sillä majoituspaikat menevät kuin kuumille kiville. Telttapaikkoja on kuitenkin runsaasti!
Evankeliumijuhlat Kesäkuun lopulla 26.–28.6. Kristiinankaupunki pakkautuu täyteen tuhansia ihmisiä ympäri Suomea. Paikalle saapuu nuoria, lapsia, aikuisia ja vanhempaa väkeä yhteiseen ilojuhlaan. Nuorten ohjelma alkaa perjantaina kello 19. Mukana menossa ovat sinä päivänä mm. Norman ja On C. Lauantaina nuorille tarjotaan kanavia, joissa syvennytään elämän tosiasioihin, ja myöhemmin päivällä on kuultavissa mm. Saraste, Anne Vähätalo ja HB. Sunnuntaina on luvassa messu suurella juhlakentällä.
Kesä on täynnä elämää ja toivoa! Meillä on mahdollisuus nähdä ystäviämme eri puolilla Suomea ja kuulla Jumalan sanaa. Jeesus on kanssamme joka hetki!
Elisa Huovinen
|